Ensimmäinen työviikkoni alkoi maanantaina 13. kesäkuuta 2016. Tulin aamulla ensimmäisen työmatkani uudesta kodista uudelle toimistolle ja aloin järjestellä työpöytää. Ensimmäinen tehtävä oli tietysti löytää työpöytä.
Alexeyn avulla työpöytä löytyikin pienestä toimistosta kellarikerroksesta. Työpöydältä löytyi näyttö, näppäimistö, vanhoja papereita, erinäisiä piuhoja, klemmareita, sälää, roipetta ja korillinen vanhoja kyniä. Edellinen väitöskirjan tekijä oli valmistunut vain vähän aikaisemmin ja minä sain sekä hänen työpöytänsä että jäämistönsä. Hieman harmillisesti tästä jäämistöstä ei ollut merkittävää iloa töiden aloittamiseksi, koska tärkein työväline puuttui: tietokone.
Maanantaiaamun ohjelmassa ryhmässämme on viikoittain ryhmätapaaminen, jossa luonnollisesti hoidetaan yleisiä asioita ja tiedotetaan tulevasta ohjelmasta, mutta pääohjelmanumerona yksi ryhmän jäsenistä pitää 30-45 minuutin esitelmän tutkimustyöstään. Nämä palaverit ovat todella mielenkiintoisia, sillä niissä oppii paljon ja pääsee keskustelemaan yhdessä erilaisista haasteista ja ongelmista. Luonnollisesti omalla vuorolla saa paljon tarpeellsita apua ja vinkkejä sekä uusia ideoita. Ensimmäisessä palaverissa olin tosin pudonnut kärryiltä jo viiden minuutin jälkeen, kun yritin seurata tieteellistä esitelmää sienitaudin ja isäntäkasvin molekyylitason vuorovaikutuksesta ja sen genetiikasta. Ei ihan wikipediapohjalta irronnyt ymmärrystä. Mutta siitä alkoi nopea uuden oppiminen.
Pienen toimiston kanssani jakoi neljä muuta tohtoriopiskelijaa, joista kolme oli ryhmän vakituisia jäseniä ja yksi vieraileva. Toimistokaverini olivat kotoisin Ranskasta, Intiasta, Malesiasta ja Brasiliasta. Jälleen kerran haastavista maisteriopinnoistani oli runsaasti hyötyä kun yritin selvitä small talkista neljän puheliaan naisen ja neljän erilaisen aksentin kanssa. Optimistisestikin arvioituna ainakin puolet asioista meni ohi, nimiäkin jouduin selvittämään ryhmän nettisivuilta myöhemmin. Erityisen kiusallista kuullunymmärtämisen haasteet olivat ranskalaisen toimistokaverin kanssa, sillä hän oli todella ihastuttavan avulias ja tarjosi neuvoja pieneenkin tarpeeseen, enkä minä uskaltanut kertoa etten ymmrtänyt aina sanaakaan. Yritin sitten vaivihkaa kysellä samoja asioita toisilta, joiden aksenttia ymmärsin hitusen paremmin.
Koska minulla ei ollut tietokonetta, Alexey alkoi järjestää sitä, ja minä aloin hoitaa hallinnollisia asioita. Työsopimuksen, avaimen, kulkukortin, passikuvan ja pankkiyhteyden kaltaiset yksityiskohdat piti saada kuntoon ensimmäisen viikon aikana. Lisäksi sain bioturvallisuusopastuksen ryhmämme kokeneelta laboratorioteknikolta ja jälleen kerran missasin monta asiaa.
Maanantaipalaverien rinnalla muina arkiaamuina ryhmä kokoontuu kahvitauolle yhdessä ja siellä aloin tutustua uusiin työkaverihini. Ryhmässämme on jopa kolmekymmentä henkilöä töissä, joten kaikkiin tutustuminen kesti todella pitkään, mutta lopulta onnistui. Alkuvaiheessa pehmeää laskua helpotti, kun monet olivat kesälomilla eikä kaikkia tarvinut heti tunnistaa.
Vaikka ensimmäinen työviiko olikin aika sekava eivätkä läheskään kaikki asiat olleet optimaalisesti järjestyksessä, opin kuitenkin paljon. Luonnollisesti opin käytännön järjestelyjä ryhmässä, opin tuntemaan työkavereita ja opin tuntemaan ohjaajaani paremmin. Olin myös vaikuttunut puitteista ja ilmeisen selvästi saatavilla olevista resursseista. Kuulin kahvitauolla jonkun mainitsevan vasta valmistuneen yliopistorankingin ja googlasin kiinnostuneena uuden työpaikkani tuloksia. Suureksi hämmästyksekseni yliopisto, josta en ollut koskaan kuullutkaan, olikin globaalissa rankingissa top10:ssä heti huomattavasti tunnetumpien Ison-Britannian ja USAn yliopistojen jälkeen.