Tiedemaailmaa on usein raaka työympäristö. Työsuhteet ovat lyhyitä, palkat koulutukseen nähden pieniä, vaatimukset suuria. Idealistinen kuva koko elämänsä tieteelle uhraavasta kutsumustaan seuraavasta tutkijasta on tuttu monelle. Työpaikkojen ja rahoitusten vähäinen määrä suhteessa hakijoihin luo paitsi painetta hakea koko ajan johonkin, myös jatkuvan kilpailuasetelman vertaisten välille. Kritiikki työtä kohtaan on suoraa ja päivittäistä, sekä omalta että muiden suunnalta. Onnistumisia ei tule paljon, mutta epäonnistumisia riittää kaikilla. Monissa apurahoissa myönteisen päätöksen saa alle 10% hakijoista. Tämän kaiken vastapainoksi vanhat ja viisaat mentorit usein kehottavat nuoria tutkijoita keskittymään positiiviseen ja iloitsemaan perusteellisesti niistä hetkistä kun menestystä tulee.
Aloitin viikko sitten uudessa työssäni ja hyödynnän tätä työsuhteen alun suhteellisen stressittöntä vaihetta muistelemalla parhaita paloja vasta päättyneestä väitöskirjaprojektistani. Kun positiiviset asiat kirjoittaa muistiin, niihin voi aina palata myöhemmin haastavammilla hetkillä.
Väitöstilaisuudessa sain puheenvuorojen aluksi (ennen kritiikkiä) positiivista palautetta. Nämä kiittävät kommentit kokosin ylläolevaksi videoksi. Opponenttini Emerson del Ponte oli vaikuttunut siitä, että sain kolmen vuoden aikana tehtyä väitöskirjan, joka koostuu neljästä tutkimusartikkelista. Lisäksi tutkimusartikkelien sisältävät monipuolisesti menetelmiä geneettisestä laboratoriotyöstä kasvihuoneessa ja pelto-olosuhteissa suoritettuihin kokeisiin. Olen itsekin aika ylpeä näistä 🙂 Ohjaajani Alexey kiitti tuottoisasta yhteistyöstä ja sanoi näiden kolmen yhteisen vuoden olleen erittäin mukavia – tähän voin yhtyä täydestä sydämestä. Virallinen ohjaajani professori Bruce McDonald kiitteli erityisesti väitöskirjani loppupohdintaa. Väitti jopa harkitsevansa sen laittamista pakolliselle lukulistalle kaikille tohtorikoulutettaville ryhmässämme. Se oli tietysti liioittelua, mutta hän todella lähetti myöhemmin tuon osan koko ryhmällemme sähköpostissa myöhemmin ja suositteli sen lukemista.
Olen erittäin ylpeä siitä kuinka menestyksekkäästi väitöskirjaprojektini onnistuivat. Professorimme kertoi että koko hänen aiemmalla urallaan kukaan hänen ryhmästään ei ole väitellyt näin nopealla aikataululla. Mukana on tietysti paljon onnea ja hyviä olosuhteita, sekä tilaisuuksia joihin tarttuminen myöhemmin osoittautui todella järkeväksi.
Neljästä väitöskirja-artikkelistani kaksi on jo julkaistu ja kahden vertaisarviointi/korjaukset toivottavasti valmistuvat viimeistään ensi vuoden alkupuolella. Lisäksi yhteistyöprojektimme ovat tuottaneet useita artikkeleita, joista yksi on jo julkaistu, kaksi vertaisarvioinnissa ja muutama muu tuotannossa. Tutkimusartikkeli- ja myös viittausmääräni on siis lupaavasti kasvussa (Google Scholar) mikä on erittäin tärkeää tutkimusuralla etenemisen kannalta.
Väitöskirjaa tehdessäni hain kannustusapurahaa Jorma ja Märtha Sihvolan säätiöltä ja Emil Aaltosen säätiöltä. Sain molemmista 5000€, ensimmäisestä 2018 ja toisesta 2019. Lisäksi professorimme palkitsi minut ja Alexeyn kahtena vuonna hänen harkinnassaan olleella tulospalkkiolla, sain siis kahdesti n. 2000 frangia (1800€) lisäpalkkaa. Näiden rahallisten kiitosten merkitys ei ole vain positiivinen tunne, joka tulee työni arvostamisesta, vaan myös hyvin käytännöllinen yhden tohtorikoulutettavan palkalla elävän perheen pärjäämisessä.
Olen tyytyväinen siihen, kuinka onnistuin siirtymään uudelle tieteenhaaralle sujuvasti ja oppimaan monipuolisesti taitoja eri alojen asiantuntijoilta. (Tästä on kiittäminen suurta ja monipuolista tutkimusryhmäämme.) Pääsin myös mukaan kasvitautien, etenkin harmaalaikun, tutkijoiden tiedeyhteisöön ja koin olevani osa sitä. Sain myös osallistua yhteisön toimintaan konkreettisesti ylläpitämällä nettisivuja ja twitter-tiliä. Tutkimuskonferensseihin osallistuminen monissa paikoissa (Kiel, Nottingham, Neuchatel, Tunis, Montpellier, Zürich, Dublin) ja sen mukanaan tuoma ystävystyminen ja yhteisöllisyys tutkijoiden kesken, on myös yksi upeimmista kokemuksista viime vuosina.
Ja lopulta yksi tärkeimmistä menestyksen mittareista, uralla eteneminen. Kolmen vuoden väitöskirjaprojektini jälkeen en jäänyt tyhjän päälle vaan sain jo noin 6kk ennen väittelyäni varmistettua seuraavan työpaikkani, jossa näillä näkymin jatkan vuoden 2021 loppuun asti, eli 2v5kk. Tämä on aika luksusta akatemian silpputyöläisten maailmassa.
Olen ylpeä ja kiitollinen tästä kaikesta. Minulla on ollut siunausta matkassa.