Maalaisjärki, tai yleisemmin arkijärki, on sangen arvostettu järjen muoto. Sillä viitataan yleensä jonkinlaiseen arkiseen, käytännölliseen, jopa intuitionomaiseen järkeilyyn tai päättelyyn. Kun joku toinen jämähtää jumiin ratkaistessaan hänelle uutta, mutta minulle itselle arkista ongelmaa, tulee herkästi ehdotettua syyksi maalaisjärjen puutetta. Myös tutkimustuloksia, etenkin niitä jotka pääsevät uutisiin, mollataan usein maalaisjärjen perusteella. Joko tulos on itsestään selvää ja ”eikö niillä hölmöillä ole parempaa tekemistä” – tai sitten tulos on selvästi virheellinen ja ”eikö ne hölmöt osaa käyttää järkeään”. Mutta mistä tässä ylivertaisessa maalaisjärjessä on kyse?
On ihan kaupunkilaisjärjelläkin selvää, että arkijärkeen kuuluu olennaisena osana järki. Tarkemmin sanottuna järkeily. Järkeilyyn perustuvaa filosofista suuntausta kutsutaan rationalismiksi. Rationalismin yhtenä varhaisimpana edustajana voidaan pitää Platonia, joka ajatteli, että aistihavaintojen epätarkkuuden vuoksi ainoastaan puhdas järkeily voi tuottaa varmaa ja oikeaa tietoa. Tuntuu kuitenkin luonnolliselta olettaa, että ihan kaikkea tietoa ei voi perustaa vain päättelylle, vaan myös havaintoja tarvitaan. Rationalismin vastinparina usein esitetty empirismi perustaakin tiedon ensisijaisesti aistihavainnoille ja vasta sitten niiden pohjalta tehdylle päättelylle. Hyvän esimerkin empirismin hyödyllisyydestä antaa antiikin Kreikan lääkärit, jotka eivät pyrkineet päättelemään parasta hoitomuotoa puhtaasti järjellä, vaan perustivat valintansa havainnoille hoidon vaikutuksista.
Ajattelen että myös arkijärki-sana yhdistää nuo kaksi olennaista osaa: kokemukset ja järkeilyn. Maalaisjärki on maalaiselämän kokemuksiin perustuvaa järkeä, joka auttaa selviämään helposti tyypillisistä ongelmista. Kaupunkilaisjärki taas perustuu kaupunkilaiskokemuksiin ja auttaa osin erilaisten ongelmien ratkaisemisessa. Ylipäätään siis jokaiseen ihmisen henkilökohtainen arkijärki perustuu hänen arkisiin kokemuksiinsa ja hänen niiden pohjalta suorittamaan päättelyyn.
On kuitenkin selvää, että jokaisen ihmisen kokemukset ovat erilaisia ja myös järkeilyn laatu vaihtelee. Erityisesti tärkeistä asioista päätettäessä olisi silti erittäin hienoa, jos päätökset voitaisiin perustaa mahdollisimman kattaville kokemuksille ja mahdollisimman pitävälle järkeilylle. Optimoimalla sekä kokemukset että järkeilyn, voimme maksimoida maalaisjärjen käytön ja perustaa tärkeimmät päätöksemme arvostamallemme arkijärjelle. Siksi teenkin radikaalin ehdotuksen: perustetaan ammattikunta, jonka tehtävänä olisi maalaisjärjen maksimointi. Tämä ehdotus on tietysti täysin hypoteettinen, mutta mahdollisesti toteuttamiskelpoinen.
Kuinka maalaisjärki maksimoidaan
Perustettavan ammattikunnan edustajia voisimme alustavasti kutsua vaikkapa selvittäjiksi, sillä heidän ensisijaisena tehtävänään olisi selvittää, kuinka maailma toimii. Osan työpanoksestaan selvittäjät voisivat myös käyttää hankkimansa tiedon levittämiseen ja vaikkapa uusien selvittäjien kouluttamiseen. Koska selvitysten tulee perustua kattavimmille kokemuksille ja jäätävimmälle järkeilylle, tulee varmistaa, että nämä kaksi asiaa todella toteutetaan hyvin.
Kokemusten kattavuuden varmistamiseksi kokemusten keräämisen tulisi olla systemaattista ja hyvin suunniteltua. Joissain tapauksessa kokemuksia voitaisiin kerätä puolueettomasti ja luotettavasti. Tähän voitaisiin päästä vaikkapa mittauksilla, joiden tulokset tulisi kirjata ylös tarkasti ja sitten olla muuttamatta näitä kirjauksia. Mittausmenetelmien ja laitteistojen tulisi olla mahdollisimman hyvin ja näitä mittauksia pitäisi kerätä riittävän paljon. Jotta voimme tietää mikä määrä puolueettomia on havaintoja on riittävästi tietyn ilmiön varmistamiseksi, osa selvittäjistä voisi keskittyä kehittämään menetelmiä satunnaisvaihtelun erottamiseksi todellisista ilmiöistä. Tällaista määriin perustuvaa lähestymistapaa voisimme kutsua määrälliseksi selvitykseksi.
Joissain tapauksissa ilmiöiden mittaaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Ajatellaanpa vaikka mielialaa tai ajatteluprosesseja, jotka ilmenevät ihmisen pään sisällä. Jokainen ihminen voi antaa näistä oman lausuntonsa, mutta puolueettomat ulkopuoliset mittaukset ovat mahdottomia. Joissain mitattavissakin tapauksissa resurssit eivät mahdollista ilmiön määrällistä selvittämistä, mutta silti siitä täytyisi saada jotain selville. Tällöin selvittäjät voisivat pyrkiä perehtymään mahdollisimman perusteellisesti kyseessä olevaan ilmiöön sekä siihen vaikuttaviin tekijöihin ja muodostaa näihin perustuen mahdollisimman valistuneen arvion ilmiöstä. Tällaista lähestymistapaa voisimme kutsua vaikkapa laadulliseksi selvitykseksi.
Kun arkijärjen ensimmäinen vaihe on maksimoitu joko määrällisten tai laadullisten kokemusten keräämisen kautta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen, jossa havaintojen pohjalta muodostetaan järkeilyn avulla mahdollisimman oikeita päätelmiä. Jotta sekä havaintojen keruun että järkeilyn kaikki vaiheet voidaan varmistaa mahdollisimman, tai ainakin riittävän hyviksi, voisivat selvittäjät käyttää osan työpanoksestaan myös muiden selvittäjien työn arviointiin. Arvioituja ja hyväksyttäviksi todettuja selvityksiä voitaisiin sitten julkaista muiden selvittäjien ja kaikkien ihmisten saataville erilaisilla foorumeilla. Parhaassa tapauksessa selvitystulokset voitaisiin myös toistaa muiden selvittäjien toimesta, jolloin saatuja tuloksia voitaisiin pitää jo hyvin varmasti oikeansuuntaisina. Kun selvitykset olisivat läpäisseet muiden aiheeseen perehtyneiden selvittäjien arvioinnin, voisimme olla suhteellisen varmoja siitä, että ainakin se ensimmäinen ilmiselvä kritiikki joka naapurin Penalla tulee uutisesta mieleen, olisi otettu huomioon ja testattu.
Yhteiskunnan päätöksentekijät voisivat rahoittaa selvitystyötä – onhan itsestään selvää että yhteiskuntamme ja jokainen meistä voisi hyötyä, mikäli henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeiden päätösten tukena voisi käyttää laadukkaaksi arvioitua selvitystietoa. Päättäjät voisivat myös pyytää selvittäjiä esittelemään kulloinkin päätettävänä oleviin asioihin liittyvät keskeiset selvitystulokset ja niistä tehtävät päätelmät. Olisihan se hienoa, kun päätöksenteko voisi perustua parhaalle tiedolle ja näin mahdollisimman hyvin varmistettaisiin, että päätöksillä ei ole haitallisia vaikutuksia vaikkapa omille elinolosuhteillemme. Ajattele, rakas lukijani, kuinka valtavan hyödyn tällainen malli antaisi!
Olen itsekin vaikuttunut.
🙂