Ensiaskeleet tutkijaksi

Koko blogini kannalta olennainen kysymys tietysti on: olenko tutkija lainkaan. Pohdin sitä myöhemmin, mutta nyt kuvailen sitä, miten olen päätynyt tähän tilanteeseen. Näkemykseni ovat tietysti korkeimman omakätisesti subjektiivisia, mutta eipä elämänkulun syitä ja seurauksia voi täysin objektiivisesti arvoidakaan.

Kaikki alkoi luonnollisesti lapsuudesta, mutta en käytä sen spekulomiseen kovin pitkään. Opin lukemaan viisivuotiaana ja vanhempani huolestuivat pian puolivakavissaan kun ennen niin villi poika oli yhtäkkiä pitkään paikallaan. Kiinnostuin jo silloin ilmeisen herkästi asioista. Luin kaikenlaista: sarjakuvia, heppakirjoja, tyttökirjoja, fantasiaa, iskän vanhoja ympäristöopin kirjoja, kuvatietosanakirjoja, sanomalehtiä.

Ensimmäinen merkittävä askel tutkijanuran suuntaan tapahtui lukiossa, Lahden yhteiskoulussa. Peruskouluaikojen sählääminen ja höpöttely kanavoitui tarkoituksenmukaiseksi tuntiaktiivisuudeksi ja yhtäkkiä kaikki oli paljon helpompaa. Huomasin oppivani todella tehokkaasti kuuntelemalla ja kyselemällä – keskustelemalla. Erinomainen biologian opettajamme Hannele Heino jaksoi vastata kysymyksiin tietojensa rajoille asti ja ohjata syvemmän tiedon lähteille tarvittaessa. Hän myös sai puolipainostamalla minut osallistumaan kansalliseen biologiakilpailuun abikeväänä. Kilpailun seurauksena pääsin kymmenen hengen valmennusryhmässä viikoksi Helsingin yliopistolle perehtymään biologian eri osa-alueisiin syvällisemmin. (Valmennusta veti mainio Tuomas Aivelo.) Valmennusviikon päätteeksi kävin viimeisenä päivänä vaihtamassa yliopistohaun ykkösvaihtoehdoksi biologian, vaikka sinne päästäkseen pitikin vaivautua pääsykokeisiin. Matematiikalle tai fysiikalle olisin päässyt papereilla. Kyllä, olin laiska. Lisäksi haavenani oli viettää yliopistossa vain vuosi ja sen jälkeen opiskella liikennelentäjäksi, joten en pannut liikaa painoarvoa yliopistohaulle.

Fuksivuoden aikana minulle alkoi kirkastua, että haluan tehdä työtä jossa älylliset haasteet ovat jokapäiväisiä. Ymmärsin, etten halua bussin kuljettajaksi, en edes lentävän bussin. Yksi suurista oivalluksista tapahtui, ette arvaa, pakkoruotsin kurssilla! Yläasteasenteella varustettuna raahasin itseni kiukutellen kurssille, mutta sen aikana yllätin sekä itseni että opiskelukaverit löytämällä logiikkaa ruotsin kieliopista ja selittämällä sitä muille. Tässä tuli suuri havainto: minulle on ominaista etsiä ja löytää logiikoita maailman toiminnasta. Jos kykenen vastaan hangoitellenkin huomaamaan logiikkaa kieliopissa, niin varmasti kykenen niin tekemään myös kiinnostavissa aiheissa. Logiikkojen löytäminen on sekä hyöty että haitta tutkijan työssä. Ehkä käsittelen aihetta myöhemmin lisää.

Kolmanteen opiskeluvuoteen menessä suuntautumineen tutkimukseen tuntui todella itsestään selvältä ja silloin alkoi selvästi tavoitteellisempi toiminta haaveen saavuttamiseksi.