Viime kuukausina työelämä on ollut ilmiselvistä ja vähemmän selvistä syistä hiukan innotonta ja ponnetonta – mutta elämä ylipäätään on ollut silti aika antoisaa. Olen hyvä hurahtamaan kaikenlaisiin asioihin ja ajattelin viimeaikaisia hurahduksia vähän avata. Teksti näköjään muodoistui epistolaksi plantaarifaskiitista ja siitä toipumisesta – joten annetaan sille numero 1 ja kerrotaan muista hurahduksista myöhemmin.
Olen kärsinyt plantaarifaskiitista marraskuusta 2018 viime kuuhun asti, eli noin 1,5 vuotta. Se ei sinänsä ole kovin positiivinen asia mutta sen loppuminen on 🙂 Marraskuun lopussa 2018 kävin viimeisen kerran pitkään aikaan pelaamassa lentopalloa ja kipujen yllyttyä oli pakko todeta että jotain on vakavammin vialla kuin olisin halunnut myöntää. Läheisten ja työkavereiden vinkkien sekä mainion terveyskirjasto-sivuston avulla itsediagnosoin plantaarifaskiitin. Oireina erittäin ikävää kipua kantapään etupuolella jalkapohjassa. Esimerkkinä: jalka romahtaa alta kun astuu vahingossa maton reunalle herkällä kohdalla. Sivustolla annettiin itsehoito-ohjeita ja rohkaiseva ennuste: ” oireettomaksi paranee noin 80–90 %”. … … vuoden sisällä… pitkä kuntoutus siis edessä, mutta toivoa elämästä sen jälkeen.
Pohkeen ja jalkapohjan venyttely päivittäin, pohkeen ja jalkapohjan hieronta, jalkapohjan rullailu (tennis)pallon päällä ja jääpullolla (appiukon upea vinkki), itse kehitetty yövenytys (varpaat toisen jalan polvitaipeessa ”lukittuna” joko kyljellään tai selällään maaten), silikonilaput arkikenkien kantapäihin, kaikki urheilu & juoksu seis (mukaanlukien junasta/bussista myöhästyminen koska juosta ei saa), kävelyn minimoiminen (arki passiiviseksi, retkiä vain pyörällä jos silläkään), jne. jne. jne. Pitkä lista toimia mutta positiivinen efekti, vaikkakin tuskastuttavan hidas.
Helmikuussa 2019 aloitin punttisalin paremman urheilun puutteessa, kesäkuussa pystyi jo vähän retkeilemään kun piti kävelypäivän jälkeen lepopäivän, elo-syyskuussa koitin ekan kerran lenkkiä (kerran viikossa, pari ookoo, sitten pahenevaa joten seis – todella rohkaisevaa silti jo koska ei äkkikuolemaa), puntilla jatkettiin, ensimmäiset lentopallot marraskuussa 2019 (kerran viikossa), joulukuu ja puolet tammikuusta täysin passiivista, ja sitten kuun loppupuolella taas lentopalloa. Joulun lepoviikot oli selvästi hyödyllisiä vielä tässäkin vaiheessa, koska tammikuussa lentopallot ei enää aiheuttaneet merkittäviä kipuja seuraavalle päivälle.
Tammikuun lopussa kävin pitkästä aikaa lenkillä. Kaveri oli aloittanut maratonohjelman ja fiilisteli juoksua helposti ja hitaasti matalilla sykkeillä. Hänen kannustamanaan kävin itekin hitaalla sipsutuksella – 8:30/km eli 7km/h. Fiilis oli uskomaton kun lenkin jälkeen ei ollutkaan paha olo ja tuskaa. Tuli innostus että tästä juoksustahan voisi oppia tykkäämään kun tekisi näin helppoa. Tuloksena taas vähän jalkakipuja, mutta vain vähän. Helmikuu pitkälti passiivista mutta maaliskuussa, koronan aiheuttamassa urheilun puutteessa, pari lyhyttä helppoa lenkkiä viikossa, lähes terveillä jaloilla – ja huhtikuussa aloitin itsekin puolimaratonohjelman. Hurahdin ihan täysin!
Aivan uskomattomia fiiliksiä tulee juoksusta monestakin syystä. Ensinnäkin olen aina ennen juossut kovaa ja tuskallisesti – jolloin välitön vaikutus on ollut paha olo. Toisekseen olen aina ennen kärsinyt polvikivuista yhtään säännöllisemmän lenkkeilyn tuloksena – joten olen ajatellut ettei minusta tule koskaan juoksijaa. Ja kolmanneksi, juoksu on plantaarifaskiitin pahin vihollinen – joten juokseminen merkitsee terveyttä! Näistä kaikista syistä johtuen juoksemisesta tulee nykyään todellinen supermies-olo! Minä pystyn! Olen terve! Voin haastaa itseäni ilman terveyshuolia!
Miksi nykyään voin juosta?
- Sykemittari – sykkeiden ja sitä myöten vauhdin pitäminen alhaalla mahdollista juoksemisen (tai kävelyn) nautinnollisesti ilman akuuttia pahaa oloa. Lihaskuorma pysyy myös kurissa, jolloin plantaarifaskiitti tai polvivaivat eivät ryöpsähdä silmille. Sykemittari minulla on ollutkin jo muutamia vuosia ja sitä käytin aluksi kännykkään yhdistettynä. Huhtikuussa hankin Polar Vantage M -kellon, joka vielä parantaa käyttömahdollisuuksia tarjoamalla enemmän dataa paitsi juoksemisesta, myös aktiivisuudesta, unesta, kardiokuormasta jne. jne. Mainitsinko jo että olen hieman data-orientoitunut ihminen? 😀 😀
- Juoksuohjelma – tavoitteisiin tähtääminen ja niiden saavuttaminen motivoi itseäni erittäin paljon. Olen todella data-orientoitunut ihminen. Juokseminen tietyllä tavoite-sykealueella tuntuu paljon motivoivammalta kuin juokseminen vain juoksemisen vuoksi.
- Youtube – olen katsonut lukemattomia videoita juoksutekniikasta, juoksuharjoittelusta, kunnon kehittämisestä, ja erityisesti kehon huoltamisesta. Oikeiden paikkojen venyttely ja oikean juoksutekniikan kehittäminen vähentävät polvikipuja (puutteelliset pakarat). Pohkeiden hieronta ja venyttely vähentää plantaarifaskiitin vaivaa/uhkaa. Uskon että plantaarifaskiitin syynä minulla (ja monella) on ja on ollut heikot/ylikuormittuneet/jäykät pohjelihakset, joiden takia jalkaterä kuormittuu liikaa hypyissä (lentopallo & juoksu).
- Rullailu – vaikka mainitsin kehonhuollon jo yllä, niin tämä ansaitsee oman numeronsa. Laajensin tuota siunattua jääpullorullailua jalkapohjista pohkeisiin, takareisiin, ulkoreisiin, pakaraan jne jne. Käytän siis pulloa kuin foam-rolleria konsanaan. 0.75-litran kolapullo on juuri sopivan paksu että painetta tulee, muttei liikaa. Hankin myös virallisen foam rollerin muutama viikko sitten – ja kyllähän siinä on pointtia. Pystyy rennomin ja rauhallisemmin rullailemaan lihaksia ja antamaan niille tilanteen mukaan joko hierovampaa tai venyttelevämpää liikettä. Jääpullo on vähän väkivaltainen alusta. Mutta kyllähän se kylmyys tuntuu hyvältä.
- Plantaarifaskiitti – outo syy sille että pystyy juosta. Mutta kaikesta nurinkurisuudestaan huolimatta ansaitsee paikan listalla. Tämän vaivan ansiosta olen malttanut pitäytyä VAIN juoksuohjelman ehdottamissa lenkkimäärissä – ja jopa korvata lenkkiä välillä pyörällä – jotta kantapää ei kipeydy. Tämän ansiosta olen välttänyt ylikuormittumisen ja muut rasitusvammat, jotka nykyisellään ovat vain vähän kurkistaneet kulman takaa (hyppääjän polvi, juoksijan polvi, akilleskivut…). Hurahtaminen kuuluu asiaan minun tapauksessani 😀
- Täydentävät lajit – uskoin hyvällä ohjeita ja kehoani, ja aloin korvata lenkkejä pyörällä kun siltä tuntui. Tämä herätti kiinnostuksen pyöräilyä kohtaan. Siitä sitten muutamien videoiden innostamana haaveilemaan omien rajojen ylittämisestä maantielläkin. Sitten iski idealla että olisiko joku laji missä voisi yhdistää näitä – että voisi haastaa kestävyyttä kovempaa ilman juoksun yksipuolisuutta. Ja onhan semmoinen – TRIATHLON! Nooh, ironman-matkat vasta haaveena (ihan realistisena kyllä 😉 ), mutta tyvestä puuhun noustaan. Ilmoittauduin syyskuulle paikalliseen tapahtumaan lyhyen matkan triathlonille. Uinti 1km (altaassa) – pyörä 37km – juoksu 7,6km. Katsotaan mihin tämä hurahdus vie. Tänään kävin vetämässä ensimmäisen pienen uintitreenin.
Kello ja pullo <3 
Kympin ennätysjuoksulta. Juomahuolto Camelbak-repun avulla. Intissä hankittu reppu – intissä viimeksi itseä näin kovaa kiusannut… 
Pyöräretkien hienoin puoli: pääsee pitkälle. Toiseksi hienoin puoli: kännykkä tulee mukana joten saa kuvia. 
Kerran vielä pullo, että oikeasti uskotte. 
Aamun uimatreeni: 50m ulkouima-allas eikä näköhavaintoja muista asiakkaista.
Tähän mennessä hurahdus on jo vienyt aika ihmeellisen pitkälle. Kuntoliikuntaa on viimeisen 2kk aikana noin 3-5h viikossa – viime vuoden keskiarvo on ehkä noin 30 minuuttia viikossa. Lisäksi viime viikonloppuna juoksin kaikkien aikojen 10km ennätykseni (52:25). En ole vielä elämäni kovimmassa kunnossa, mutta kuten sanottu, en ole koskaan tykännyt juoksemisesta enkä yrittänyt tuollaista. Ja sanoin tuon ”vielä” ihan tarkoituksella. Aion nimittäin olla elämäni kovimmassa kunnossa ihan lähiaikoina. Ehkä jo tämän vuoden lopussa tai ensivuoden alussa.
