Kuten totesin, kolmantena opintovuonna alkoi tavoitteellisempi suuntautuminen tutkimukseen. Olin kahden ensimmäisen vuoden aikana kuullut monesti että ”jos ymmärtää ekologiasta vähänkään ja osaa hyvin tilastotiedettä, työllistyy helposti mihin tahansa ryhmään”, sen sijaan bioekspertti vailla tilastotieteen osaamista olisi paljon epävarmemmassa asemassa työmarkkinoilla.
Koska olin aina tykännyt matematiikasta ja pärjännyt siinä hyvin, ei tilastotieteen opiskelu kuulostanut lainkaan huonolta. Saadakseni opinto-oikeuden tilastotieteen pitkään sivuaineeseen minun piti ensin suorittaa matematiikan lyhyt oppimäärä. Niinpä kolmantena syksynä marssin yhdessä kahdensadan muun kanssa matematiikan fuksikursseille.
Tykästyin opetukseen heti – vanha suola alkoi janottaa. Osansa tässä oli matematiikan laitoksen upealla kisällioppimisjärjestelmällä, joka kannusti tekemään runsaasti ”kotitehtäviä” yhdessä muiden kanssa vanhempien opiskelijoiden avustamana. Syksyn mittaan opin matematiikan perusteiden lisäksi, että laitoksella oli tarjolla biomatematiikan englanninkielinen maisteriohjelma: luonnollisesti innostuin. Aloin ottaa selvää erilaisista mahdollisuuksista ja sainkin selville, että vaihtaminen nykyisestä LuK (biologia) ohjelmastani matematiikan maisteriin on mahdollista erillishaulla mikäli kandiin sisältyy vähintään pitkä sivuaine matematiikasta ja hakija esittää realistisen mahdollisuuden suoriutua maisteriopinnoista. Hyvillä mielin lykkäsin tilastotieteen syrjään suunnitelmista ja jatkoin keväänkin matikalla.
Kevään mittaan tein matikan ”fuksiopintojen” toisen puolikkaan ohella kandini eläinten roskaruuasta Itämerellä. Sen johdosta Jani Kaaro haastatteli minua Tiede-lehteen tekemäänsä roskaruokajuttua varten. Muistaakseni tituleerasi ”biologi Petteri Karistoksi” 😀 Kandiksi valmistuttuani hain vaihtoa matematiikalle maisteriopintoja varten ja tulin hyväksytyksi.
Tämän unelman täyttymistä seurasi elämäni raskain opintosyksy: vaihdoin biologialta matematiikalle, matematiikan fuksiopinnoista maisteriopintoihin ja suomen kielestä englannin kieleen. Voitte kuvitella ettei sopeutuminen ollut aivan lasten leikkiä. Kieli aiheutti valtavia haasteita syksyn alkupuolella, koska kuullun ymmärtäminen oli heikoissa kantimissa ja termistö täysin outoa. Oli kauheaa istua luennolla kun ei ymmärtänyt puhetta eikä kirjoitusta, ei ollut sanastoa kysyä mistä puhutaan ja piti vain kopioida hieroglyfejä vihkoon vailla ymmärrystä. Omalla ajalla sitten kahlasin muistiinpanoja ja luentomateriaaleja läpi sanakirjan ja wikipedian avulla. Termistö alkoi vähitellen selkeytyä ja jopa jonkinlaista oppimista tapahtua. Muistaakseni noin kahden kuukauden jälkeen kerroin vaimolleni onnellisena että enää ei ole kauhea stressi ja paine ennen jokaista luentoa. Lisäksi totuin opettajien hollantilaiseen ja unkarilaiseen englannin aksenttiin, mikä helpotti kummasti. Joulukuussa koin jo oloni kotoisaksi matematiikan opinnoissa ja suoriuduin ensimmäisistäkin tenteistä hyvällä tasolla.
Matka jatkuu seuraavassa tekstissä, ehkäpä ylihuomenna.