Parasta tieteen tekemisessä on se, että parhaimmillaan se on kuin leikkimistä. Tietenkin taustalla on aina ylevät vaikuttimet ja monimutkaiset tieteelliset kysymykset, mutta niiden ratkaisu voi monesti olla hauskaa. Oikeastaan ratkaisujen etsimisen kuuluukin olla hauskaa, koska silloin luovuutta ei rajoiteta vakavamielisellä itsekritiikillä. Hulluttelu johtaa hyviin ideoihin ja luoviin ratkaisuihin. Toki monet ideat ovat myös huonoja, mutta se kuuluu pelin henkeen.
Tuore todiste tiedemaailman sisäänrakennetusta hiljaisesta hauskuudesta on twitterissä leviävä #reviewforscience -ilmiö, jossa tutkijat kertovat mihin outoon tieteelliseen tarkoitukseen arkipäiväisiä esineitä on käytetty. Esimerkkejä ovat muiden muassa teepallon käyttäminen muurahaishäkkinä ja kakkasiivilänä sekä joogamatto kalakirurgin työalustana. Tarkemmin ilmiöstä voi lukea tietysti twitteristä mutta myös Washington Postin jutusta.
Omasta työstäni yksittäinen esimerkki on kynsilakan käyttäminen peltokokeessa. Kirkkaan pinkki kynsilakka toimi hyvin vehnän lehtien merkitsemiseen ja säilyi helposti havaittavana useita viikkoja. Merkitsimme lehtiä, koska halusimme tietää kasvien kehitysvaiheen – tarkemmin sanottuna, monesko lehti tähkästä alaspäin on tämä lehti, joka on juuri auennut. Kynsilakalla merkityt lehdet oli helppo paikallistaa tähkien ilmaannuttua.
Viimeaikoina olen leikkinyt runsaasti erilaisten kuvaustekniikoiden kanssa. Ryhmässämme käytetään paljon automaattista kuva-analyysiä skannattujen lehtien analysoimiseen. Olemme yrittäneet kehittää mobiililaitteiden hyödyntämistä lehtien kuvaamisessa, mutta hyvälaatuisten lähikuvien saaminen suurista lehdistä on haastavaa. Olemme myös testanneet erilaisia kannettavia skannereita, jotka voisivat mahdollisesti toimia pelto-olosuhteissa lehtien kuvaamiseen. Ikävä kyllä lehden yli liukuvat skannerit tuottavat hyvin vaihtelevaa laatua saman kuvan sisälläkin emmekä ole saaneet vielä tätä ratkaistua.
Tuorein ”edistysaskel” on lehtien jatkuva kuvaaminen kasvihuoneessa, mikä mahdollistaa taudin etenemisen todella yksityiskohtaisen tarkkailemisen. Ei ehkä kuulosta kovin päräyttävältä, mutta näyttää siltä, että kukaan ei ole tehnyt sitä ennen ja voimme vastata moniin mielenkiintoisiin kysymyksiin sen avulla. Lisäksi sen avulla saa parhaimmillaan huikeaa kuvamateriaalia erilaisiin tarkoituksiin.
Leikkiminen ei kuitenkaan ole tarkoituksetonta hulluttelua tai työajan tuhlaamista, vaan itseasiassa todella tuottavaa työtä. Se on sitä tutkijuutta parhaimmillaan, joka johtaa oikeasti uusiin ideoihin, läpimurtoihin tai innovaatioihin. Se on sitä tutkijuutta, joka ensimmäisenä tuhoutuu, kun tutkijat alistetaan jatkuvien jatkuvaan kilpailuun ja vertailuun, kun seuraava deadline on aina nurkan takana, kun rahoitus on jatkuvasti katkolla. Se on sitä tuottavuutta, jonka typerä tiedepolitiikka ensimmäisenä tuhoaa pyrkiessään lisäämään tieteen vaikuttavuutta ja innovaatioita. Kuin hakkaisi jalkansa kirveellä irti voidaakseen käyttää sitä ylemmän kurkottamiseen.
Olen uskomattoman onnellisessa asemassa, kun heti projektini alussa tiesin, että ilman suurempia katastrofeja rahoitus on turvattu seuraavalle neljälle vuodelle. Se mahdollisti tehokkaan oppimisen ja suunnittelun eikä tarvinut syöksyä pää kolmantena jalkana toteuttamaan toimimattomia ja merkityksettömiä kokeita. Se mahdollisti merkittävän suunnanmuutoksen ensimmäisen vuoden aikana, kun ei tarvinut olla jo vuodessa tuloksia valmiina. Se mahdollisti työlääseen ja hieman riskialttiiseen projektiin tarttumisen, mikä on jo nyt osoittautunut lottopotiksi. Epäilenpä, olisiko mitään näistä tapahtunut kilpailullisemmassa ja ”tuottavammassa” tutkimusympäristössä. Kannustan myös kaikkia väitöskirjaa harkitsevia etsimään rohkeasti mahdollisuuksia ulkomailta. Muuttaminen ei oikeasti ole kovin vaikeaa, mutta mahdolliset kokemukset sitäkin arvokkaampia.
