Väitän, että pidämme vihreää luontoa niin itsestäänselvyytenä, ettemme huomaa sen tarjoamia hyviä puolia emmekä myöskään sen katoamista. The Guardianin uutisen mukaan vain 25% jäättömästä maa-alasta on villiä, vailla huomattavaa ihmisen vaikutusta. Yle kertoo että trooppisia metsiä hakattiin vuonna 2017 noin 40 jalkapallokentällistä minuutissa.
Jatkuva luonnon tuhoutuminen on kiistatonta. Metsäkadon lisäksi ilmastonmuutos, ympäristömyrkyt, saasteet, rehevöityminen ynnä muut heikentävät luonnon tilaa. Itsekkyydessämme haluamme toimia vasta viime hetkellä, vasta kun aiheuttamamme vahinko on niin suurta, että se vaikuttaa meihin suoraan, eikä joskus hamassa tulevaisuudessa (esim. 10 vuoden päästä) epävarmojen ennustusten perusteella (esim. 95% varmuus).
Samaan liittyy mielestäni myös kasvisokeus, jota havainnollistetaan usein tämän tyyppisellä kuvalla:
Kasvitautisokeus taas viittaa siihen kuinka emme tunnista muutoksia kasvien tilassa. Esimerkiksi tänä kesänä puut ruskistuvat hyvin varhain, itseasissa todella varhain, vaikkapa elokuun alussa. Ajattelemme ehkä alitajuisesti että se kuuluu syksyyn, mutta emme tajua, että syksyn ei kuulu alkaa elokuun alussa. Joskus myös huomamme kuinka vaahteroiden lehdissä on laajoja mustia laikkuja tai toisaalta joskus ne ovat kuin valkean jauheen peitossa. Ajattelemme että se on normaalia – kuuluu asiaan. Tavallaan näin onkin, mutta se on yhtä normaalia ja asiaankuuluvaa kuin vaikkapa silmätulehdus tai enterorokko: ei näytä kivalta, ei tunnu kivalta.
Toisaalta luonto tarjoaa valtavasti hyötyjä ihmiselle. Vitsi kertoo, että jos puut jakaisivat ympärilleen langatonta verkkoa, niin me kaikki istuittaisimme puita kuin hullut – harmi että ne tarjoavat vain happea… Ylen uutisen mukaan metsässä oleskelu laskee sykettä ja verenpainetta, lievittää stressiä ja rauhoittaa. Luken tutkijoiden mukaan jopa kaupunkien viheralueilla havaitaan selviä positiivisia vaikutuksia verrattuna kaupunkiympäristössä oleskelemiseen. Vedän näistä havainnoista epätieteellisen johtopäätöksen: vihreä luontoympäristö on hyväksi ihmisen terveydelle – se on se luonnollinen ympäristö johon me kuulumme. Ehkä elimme niin pitkään yhteydessä luontoon, että pidämme sitä itsestään selvyytenä, emmekä huomaa mitä menetämme vihreyden vähentyessä. Päinvastoin olemme oppineet taistelemaan luontoa vastaan – Suomalainen vihasi metsää, kertoo Tiede-lehtikin.
Kyvyttömyytemme tunnistaa, tai edes tietoisesti huomata, kasveja ja kasvien tilaa, kertoo mielestäni suhteestamme luontoon. Samoin kertoo suhtautumisemme luonnon hälytysmerkkeihin, kun harvat niitä huomaavat ihmiset niistä kertovat (esim. ilmastonmuutos 1970-luvulla).
Luonto on meille vain itestäänselvä tausta, loputon resurssi, toimintaympäristö.
Herätkäämme!