Muutaman viime viikon aikana olen lukenut twitteristä ja eräästä blogista paljon uutisia tiedevilpistä. Erityisesti tietyn tyylisestä tiedevilpin alalajista: kuvien manipuloinnista. Ehkä vähemmän yllättäen kuvien manipulointia käytetään kaikkialla, missä kuvien avulla yritetään todistaa jotain. Näihin sisältyy mm. lääketieteellisiä ja solubiologisia tutkimuksia, materiaalitekniikkaa ynnä muuta. Muutamia esimerkkejä alla.
Isoin kala viime viikkojen uutisissa on ollut herra Xuetao Cao: Nankain Yliopiston presidentti, huippututkija, immunoterapioiden kehittäjä, Sotilaslääketieteellisen yliopiston immunologisen instituutin johtaja, armeijan kenraali ja ilmeisesti myös jonkinlainen tutkimusintegriteetin keulakuva Kiinassa (integriteetti = ”yhteinäisyys, loukkaamattomuus”, sisältää mm. eettisyyden ja rehellisyyden).
Tarinan toisena päähenkilönä esiintyy tohtori Elisabeth Bik, joka on tullut erityisen tunnetuksi kyvystään ja kärsivällisyydestään väärennettyjen kuvien ja muiden tiedevilppien tunnistamisessa. Vuonna 2016 hän julkaisi yhdessä muiden kanssa tutkimusartikkelin ilmiselvästi virheellisten kuvien esiintymisestä biolääketieteellisessä tutkimuksessa: he kävivät läpi lähes 21 000 artikkelia 40 lehdessä ja löysivät ongelmallisia kuvia noin 4%:ssa artikkeleista, yhteensä 781:ssä.
Minä olen tutustunut Bikin upeaan työhön hänen twitter-tilinsä kautta, minne hän postaa esimerkkejä vilpeistä, tiedotuksia työ etenemisestä ja myös ”testikuvia” lukijoiden riemuksi. Todellinen tieteen supertähti!
No niin, marraskuussa Bik kertoi tutkivansa kuvamanipulaatioita erään ”ison nimen papereissa” ja edelleen jatkuvan työn tuloksena Xuetao Caolla on nyt jo yli kuusikymmentä artikkelia merkittynä epäilyttävien kuvien vuoksi pubpeer-sivustolla. Pubpeer on avoin sivusto, jonne voi käydä kommentoimassa mitä tahansa tutkimusartikkelia, myös nimettömästi, mikä mahdollistaa epäilyttävien tulosten paljastamisen matalalla kynnyksellä. Tämä esimerkkipostaus kuitenkin paljastaa merkittävän ongelman tiedevilppien paljastamisessa. Kommentti kahden viikon takaa kertoo että ”monet ongelmat tässä artikkelissa on raportoitu ko. tiedelehdelle huhtikuussa 2014, yli 5 vuotta sitten”. Näin. Julkaisujen korjaaminen/hylkääminen kiinnostaa liian harvaa julkaisijaa tai tutkijaa. Monet ”virheet” ovat täysin tahallisia, joten tutkijat eivät halua ottaa niihin kantaa. Lisäksi lehdet eivät halua myöntää virheitään vaan mieluummin lakaisevat ongelmat maton alle tai toivovat niiden sedimentoituvat loputtomien ”työskentelemme aktiivisesti epäselvyyksien ratkaisemiseksi”-lausuntojen alle (katso kuva alla). Yhtenä tiedevilppien paljastamisen äänitorvena toimii myös kuvassa esiintyvä Leonid Schneider.
Esimerkkejä tuntuu riittävän loputtomasti. Vaikkapa tuon kuvan blogiteksti kertoo miten useat artikkelit Nebraskan yliopistosta sisältävät ongelmallisia kuvia – toistuvina niminä kirjoittajalistalla apulaisprofessori Ying Yan sekä professori, Fred & Pamela Buffett syöpäkeskuksen johtaja Kenneth H Cowan. Katso esimerkkikuvat photoshopatuista (tai ehkä ihan yksinkertaisesti Paintatuista) geeleistä tuolta blogista. Tässä tarinaa Toulousesta. Ja näitä riittää, kuten sanottua, missä ikinä kuvilla yritetään todistaan jotain. (Tarina jatkuu kuvien alla.)
Tämä kaikki on tietysti erittäin huolestuttavaa ja ahdistavaakin. Kuinka suuri osa tieteestämme perustuu puhtaalle huijaamiselle? Ja lisäksi tulevat vielä rehelliset virheet, osaamattomuudet, väärintulkinnat jne. Photoshoppaus ei paranna syöpää vaikka se saattaakin parantaa syöpätutkimusartikkeleita huomattavasti.
Luulen että iso osa näistä paljastetuista ongelmista liittyy tieteen kilpailuun. Tutkijat uskovat saavansa niin suuren hyödyn huijaamisella, että se kannattaa, varsinkin kun kiinni jäämisen riski on pieni ja jopa paljastumisesta seuraava rangaistus on usein mitätön. Tyypillisiä kommentteja paljastuksiin ovatkin ”selvitämme asiaa aktiivisesti (ja sitten unohdamme aktiivisesti)”, ”pahoittelemme tätä yllättävää virhettä ja korjaamme asian, tutkimuksemme johtopäätökset eivät muutu”, ”virheen taustalla on tohtoriopiskelija toissavuosikymmeneltä – lupaamme olla tarkempia jatkossa” jne. jne. Yleisesti ottaen siis huijaamisen hyödyt ovat suuria ja välittömiä, kun taas haitat ovat pieniä, harvinaisia ja hitaita. Hienon artikkelin julkaiseminen korkeatasoisessa lehdessä vie uraa eteenpäin, antaa mainetta ja kunniaa, mahdollistaa professuurien saamisen, parantaa rahoitushakemusten menestystä jne jne. Ja kun työpaikat ja miljoonarahoitukset on varmistettu, voidaan hyvillä mielin heittää joku opiskelija bussin alle ja luottaa siihen että keskinäisen toveruuden kerho ei potki omiaan.
Masentavana bonuksena: kuvien manipulointi on niin yleistä, törkeän huolimatonta ja helposti havaittavaa, että niitä voi paljastaa itsekin. Tämän blogitekstin vinkkejä seuraten googlailin noin 10 minuuttia ja löysin ihan itse tapauksen, tästä artikkelista.
P.S. kävin tekemässä tuosta artikkelista kommentin pubpeeriin: https://pubpeer.com/publications/2726C85778EB63907357B252AC6A87#1