Miksi, miten ja mitä tutkin
Väitöskirjatyöni toinen suuri sivuprojekti syntyi suoraan jatkona lehtikeräysprojektista. Tällä ”harhapolulla” ideana on kerätä kattava kokoelma sieniyksilöitä eli tautilinjoja lehdistä, jotka keräsimme ja skannasimme resistenssin mittaamiseksi. Kattava tautilinjakokoelma on mielenkiintoinen tutkimuskohde pitkälle tulevaisuuteen.
Jo ensimmäisten viikkojen aikana väitöskirjani sai aivan uuden suunnan. Professorimme Bruce ehdotti minulle ja Alexeylle (ohjaajani) että osallistuisimme suureen projektiin, jota ei oltu suunniteltu meille eikä muillekaan, sillä se ilmaantui aika yllättäen. Projektin perusidea oli kerätä lehtiä monista vehnälajikkeista ja verrata eri lajikkeiden taudinkestävyyttä/resistenssiä näiden lehtien perusteella. Keskustelimme aiheesta muutamien päivien ajan ja totesimme, että vaikka projektiin osallistuminen vaatii merkittävää muutosta väitöskirjatyölleni, se todennäköisimmin kannattaa.
Koodaminen tuntuu nykyään olevan kaikkialla, uutisista lähtien. Niinpä ei liene yllätys, että tutkimustakin tehdään paljolti koodaamalla. Täysin koodaamaton tutkimus on varmaan vähemmistössä nykyään, ainakin luonnontieteiden osalta, ainakin lähitulevaisuudessa.
Yksi mahtavimmista asioista työssäni on upea työyhteisö, josta saa nauttia jatkuvasti. Vaikka yhteisöön sisään pääseminen otti useamman viikon, niin siitä ei voi syyttää työkavereitani, vaan ainoastaan omaa heikkoa kuullunymmärtämistä ja epäsosiaalisuutta. Työyhteisön päivittäinen huippuhetki on puolikymmeneltä yhdessä pidettävä kahvitauko, jolle kokoontuu toisinaan jopa kaksikymmentä henkeä.
Sveitsiin muuttaminen vaati valtavasti byrokratiaa ja tuotti arkistomappiin enemmän oikeaa paperia kuin koko aikaisempi elämä Suomessa. Kaikki viralliset paperit piti olla paperilla ja niistä viralliseksi vahvistettu käännös toisella paperilla. Opin myös aivan uuden byrokratian tason: apostille. Apostille on paperi, jossa virallisen näköinen leima ja allekirjoitus vahvistaa, että toisella paperilla oleva virallisen näköinen leima ja allekirjoitus ovat virallisia.
Mietin joskus onko ajattelutapani sopiva tai tarkoituksenmukainen tutkijalle. Ainakaan se ei ole aina ollut, esimerkiksi lapsena ja nuorena mustavalkoisuudessaan ja ehdottomuudessaan. Olen kuitenkin tietoisesti ja tiedostamatta treenannut ajatteluani ja ajattelutapaani suuntaan, jonka uskon auttavan oikean tiedon etsimisessä.
Ensimmäinen työviikkoni alkoi maanantaina 13. kesäkuuta 2016. Tulin aamulla ensimmäisen työmatkani uudesta kodista uudelle toimistolle ja aloin järjestellä työpöytää. Ensimmäinen tehtävä oli tietysti löytää työpöytä.
Osallistuin viime viikon torstaina ja perjantaina Neuchatelissa konferenssiin, joka on järjestetään vuosittain Sveitsissä tutkimusta tekeville biologeille. Pidin konferenssissa esitelmän ensimmäisen väitöskirja-artikkelini tuloksista. Minä pidän konferensseista yleensä todella paljon. Tykkään niin esitellä omia tuloksia ja keskustella niistä kuin kuulla mitä muut tekevät.
Hakuprosessin aikana elämässämme tapahtui tietysti valtavasti muitakin asioita kuin vain työnhakua. Esikoisemme oli syksyllä aloittanut päiväkodin ja pääsimme jatkamaan opintojamme hieman entistä vapaammin. Valmistumisessa riittikin työtä.
Onko väärin tehdä oikein, jos tietää että se on oikein? Onko ainakin enemmän oikein tehdä oikein, jos sen tekee oikeasti omasta halustaan eikä tiedosta sen olevan oikein? Onko yhtä oikein tehdä oikein omasta halustaan, jos sen halun taustalla on tietoisuus siitä että se on oikein?