Muutama viikko vierähti luvatusta, mutta tässä toinen ”viimeaikainen” innostava idea johon törmäsin journal clubissamme. Luimme artikkelin otsikolla ”Embryo Selection and Mate Choice: Can ‘Honest Signals’ Be Trusted?” – eli ”Alkioiden ja kumpaneiden valinta: voiko ’rehellisiin signaaleihin’ luottaa”.
Kumppaneiden valinnan tärkeyden ja tavallisuuden varmaan ymmärtänee jokainen suhteellisen helposti. Monilla lajeilla parinvalinta tapahtuu vähintään kerran vuodessa, joskus useamminkin, mutta toisilla valinta tehdään kerralla koko elämäksi. Evoluution kannalta parinvalinta on olennaista jälkikasvun laadun ja elinolosuhteiden maksimoimiseksi. Toisaalta samat tavoitteet liittyvät vahvasti myös alkionvalintaan, jota ehkä et ole tiedostanut tapahtuvankaan. Jos kantava naaras havaitsee jollain tavalla, että alkion elinkelpoisuus tai tulevat elinolosuhteet ovat heikot, voi olla kannattavaa keskeyttää raskaus ja säästää resurssit parempaan investointiin.
Kun emo mittaa alkion laatua jollain mittarilla, emon tavoitteena on käyttää energiaansa vain laadukkaisiin alkioihin, joten pyrkimyksenä on valita korkeaa laatua jollain mittarilla mitattuna. Toisaalta alkioon kohdistuu tällöin voimakas valintapaine, jossa alkio hyötyy jos se onnistuu vähintäänkin VAIKUTTAMAAN laadukkaalta. Alkion kannalta onkin ensiarvoisen tärkeää näyttää laadukkaalta, jotta alkionkehitys pääsee jatkumaan. Tällöin edessä voi olla tilanne, jossa evoluutio johtaa kylmään peliin. Emo mittaa alkioiden laatua jollain mittarilla ja alkiot pyrkivät maksimoimaan menestyksensä tuon mittarin valossa – laadusta viis. Valinta kohdistuukin mainittuun mittariin, eikä todelliseen laatuun.
Tämä avainajatus onkin esitetty heti artikkelin tiivistelmän ensimmäisessä lauseessa: ”Kun mittarista tulee tavoite, se yleensä ei ole enää hyvä mittari.” Esimerkkejä tästä ilmiöstä riittää joka puolella. Puhutaan sitten tutkijoiden tekemään tieteen laadusta (sitaatit, lehtien vaikuttavuuskertoimet), koulujen laadusta (keskimääräiset koetulokset) tai sairaaloiden odotusajoista. Mittareita voi aina pelata. Sitaatteja kerrytetään viittamalla omiin artikkeleihin, koetuloksia parannetaan kehottamalla heikkoja oppilaita pysymään kotona testipäivänä, odotusaikoja ”lyhennetään” rekisteröimällä uudet potilaat vasta kun edelliset on hoidettu. Taloustieteen ja ihmistieteiden puolella tuo ajatus tunnetaankin laajemmin – joko Goodhartin tai Campbellin lakina.
Sama mittareiden pelaaminen esiintyy siis myös biologian puolella. Yhtenä esimerkkinä artikkelissa mainitaan parinvalintasignaalien ohella kädellisten ja kavioeläinten alkioiden laadun mittaaminen hormonituotannon perusteella. Alkiot ovat kehittyneet tuottamaan riittäviä määriä hormoneja jotka viestivät onnistuneesta raskauden alusta, jotta alkion elämä ei päättyisi heti alkuunsa, kuten suurelle osalle ihmisalkioista käy (myöhästyneiden) kuukautisten mukana.
Kun mitattava oppii pelaamaan mittaria, täytyy mittaajan kehittää uusia mittareita, jotka kertovat halutusta laadusta rehellisemmin. Parasta tietenkin olisi mitata todellista laatua, mutta se on usein mahdotonta – esimerkiksi koska tuota laatua ei osata edes määritellä. On siis pakko turvautua mittareihin. Ja varmaan jokainen tietää miten kiinnostavaa olisi tietää tarkasti mitä mittaria itseen sovelletaan, jotta osaa sitten optimoida omaa toimintaa sen mukaan. 😉